Kiitos, että olet.

Ehdokkaana oleminen eduskuntavaaleissa ei ollut helppoa. Sitä asettaa itsensä näkyväksi, altistaa itsensä kritiikille ja hetkestä toiseen kertomaan miksi juuri minä olisin hyvä valinta. Siksi yhden arvostetun ihmisen lause: "Kiitos, että olit ehdokkaana" lämmitti ja sai ehdokkuuden kertaheitolla vaivan arvoiseksi.

Eniten tietysti ehdokkuudelle toivat arvoa ne HUIKEAT 368 rohkeaa, minuun uskovaa ihmistä. Heidän ansiostaan en tunne häpeää ja jaksan jatkaa.

Tämä oli muistaakseni viides kerta, kun olen vaaleissa ehdokkaana, mutta ensimmäinen kerta eduskuntavaaleissa. Erityisen vaikeaksi ehdokkaana olemisen teki tällä kertaa se, että edustin jotain tuntematonta uutta. Sellaista yhteisöä, jota ei ole aikaisemmin ollut olemassa, sellaista, joka rinnastettiin muihin pienpuolueisiin, joka tahdottiin lokeroida johonkin, koska siten se olisi helpompi ymmärtää. Epäilyksen ja ennakkoluulojen määrä oli (on edelleen) valtava. Ihastuksen ja kannustuksen määrä saattoi olla suurempi, mutta ne eivät koettelekaan voimia. 

Asetin itseni tietoisesti haavoittuvaksi, koska uskon ja haluan liikenytin olevan politiikan nykypäivää. En voi enää palata perinteisiin puolueisiin. En tiedä mikä olisi sopiva vertaus, mutta tunne on vähän sama kuin, että on päässyt älypuhelinten käytön makuun, niin ei voi enää palata tavallisiin kännyköihin. 

Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltani en ole paras vaihtoehto viemään uutta toimintamallia eteenpäin, koska en ole myyvä puhuja. Harvoin saan ketään vakuutettua ensi-puhumalla puolelleni. Paras vaihtoehto olen kuitenkin viemään uusia asioita eteenpäin, koska minulta ei puutu rohkeutta tekoihin silloin, kun tiedän jonkun asian hyväksi. Tämän rohkenen kirjoittaa siksi, että olen kuullut siitä niin usein, en siksi, että itse kokisin niin.

Olen saanut politiikassa toimiessani oppia mitä puolue tarkoittaa, ihan mikä tahansa puolue. Ymmärrän, että puolueita halutaan äänestää, koska niiden ajatellaan ajavan tietynlaisia asioita, ja tietyltä kannalta. Se antaa tavallaan jonkinlaisen tiedon arvoista, joihin voi itse samaistua. Seurasin nettikyselyä, jossa ihmiset saivat kertoa mitä vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus heille tarkoittavat. Määritelmät olivat kuten arvelinkin, että vasemmistolaisuus oli köyhien ja julkisen omistuksen asiaa ja oikeistolaisuus oli varakkaiden ja yksityisten omistusten asioita. Perussuomalaiset määriteltiin maahanmuuton vastustajiksi, keskustalaiset maaseudun tukijoiksi ja vihreys tarkoitti luonnonsuojelua ja kaupunkilaiselämää.

Itse luin netistä ennen vaaleja eri puolueiden arvot. Oikeistolaisilla ja vasemmistolaisilla oli toistensa kanssa samoja arvoja ja pystyin itse olemaan jokaisen puolueen arvojen kanssa samaa mieltä.

Tahto saada Suomesta kaikille hyvä paikka elää on kaikkien tavoite. En usko enää, että perinteiset rikkaat ja köyhät jaottelut ovat olennaisia poliittisissa päätöksissä. Ja kukaan ei halua rikoksia tekeviä maahanmuuttajia ja kaikki haluavat säilyttää Suomen luonnon. Kukaan ei tahdo, että Suomessa on köyhyyttä. Valtakunnan tasolla on valtavasti päätettäviä asioita eikä niitä voida lokeroida vain tietyn puolueen omiksi. 

Puolueohjelmiin voidaan kirjoittaa tiettyjä asioita, mutta niistä joudutaan kuitenkin joustamaan esimerkiksi hallitusneuvotteluissa. Kaikkea on mahdotonta kirjoittaa etukäteen eivätkä kaikki ihmiset puolueen sisällä ole kaikesta puolueohjelmaan kirjoitetusta samaa mieltä. Eivätkä päättäjät voi tietää miten päätökset ruohonjuuritasolla vaikuttavat, jollei ruohonjuuritasolta kysytä. Kyselyt neljän vuoden välein eivät toimi, jos halutaan pyrkiä parempaan.

Vallassa olevat aatteelliset puolueet aiheuttavat valtavasti periaatteellista vastakkainasettelua, joka ei mahdollista omaa ajattelua ja aitoa keskustelua. Poliittinen päätöksenteko tarvitsee luottamusta. Voitaisiin rohkeasti koittaa tiettyjä toimintaehdotuksia ja yrittää sitten jotain muuta, jos homma ei toimi. Tämä edellyttää tietysti jatkuvaa kansalaisten kuuntelemista.

Kirjoitukseni tarkoitus oli kannustaa haavoittuvuuden esille tuomiseen. Mitään hyvää ei voi saada ilman sitä.


Kati

Yhteiskunnan uudelleenkeksiminen

Politiikan keskusteluissa, erityisesti näin vaalien alla, korostuu ratkaisuehdotukset yksittäisiin ongelmiin. On tietysti hyvä, että ehdotuksia on ja niillä halutaan parantaa kansalaisten olosuhteita. Tarvitsemme kuitenkin uuden kokonaisvaltaisemman vision ja suunnitelman.

Yhteiskunta on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti nopealla tahdilla. Poliittisten päätösten pitää syntyä nopeammin. Ratkomme tällä hetkellä jälkijunassa ongelmia ja ratkaisut ovat ilmestyttyään jo auttamattomasti myöhässä. Meidän on kyettävä uudistamaan ajatteluamme.

Kaikesta alkaa olla pulaa. Maapallon kantokyky on koetuksella, talous on heikkenemässä ja elämme velkarahalla. Sosiaalinen kestävyys on sietokykymme rajoilla. Hyvinvointia on, mutta se on keskittynyt vain harvoille, se hupenee ja sitä arvotetaan pääosin materialistisin mittarein.

On aika siirtyä uudenlaiseen ajattelumaailmaan. Puolueiden takertuminen yksittäisiin kysymyksiin ja energian tuhlaaminen niiden läpivientiin jälkijunassa pitää siirtää keskusteluun arvoista ja luottamuksesta. Kaikki puolueet tahtovat hyvää ja se on loistava lähtökohta. On alettava ymmärtämään, että yhteiskunta koostuu yksilöllisistä ihmisistä, joista jokaisella on oma arvonsa ja oma osuutensa hyvinvoinnin luomisessa. Yhteiskuntarakenteen tulee mahdollistaa yhdessä toimiminen ja ohjailla toimintaa arvojen pohjalta, tutkia vaikuttavuutta, antaa vapaudet kokeilla uusia toimintoja, hylätä toimimattomat tavat, mahdollistaa jatkuva kehittyminen ja joustaa luonnollisessa evoluutiokehityksessä.

Kokemuksellisuus pitää nostaa arvoon, sitä pitää mitata ja mukauttaa toimintoja niin, että kokemus hyvinvoinnista vahvistuu. Ei voida vaan luoda erilaisia neljän vuoden puolueohjelmia ja ajaa niitä silmät ummessa. Maailma muuttuu, ihmisten yksilölliset tarpeet jäävät huomiotta. Emme ratkaise Suomen ongelmia populistisilla sloganeilla. Ratkaisemme ongelmat uudenlaisella ajattelulla, yhteistyöllä ja luottamuksella.

Jokaikinen ihminen ratkaisee, että jokaikinen voi hyvin. Hyvinvointia ei tule ajaa vain tietylle ryhmälle vaan jokaiselle ihmiselle. Tämä onnistuu vain luottamalla, että kukaan ei tahdo toiselle pahaa, ja kunnioittamalla jokaisen kokemusta ja osaamista. 

Vetoan päättäjiin, että uudistakaa ajattelunne! ..Mieluiten mahdollisimman pian, että minäkin saisin kokea hyvinvointiyhteiskunnan. Teen myös parhaani, luotan ja tarjoan oman erityispiirteeni yhteiskunnan hyväksi.

Sisäpiiriläinen vaalikentillä

Olen keskustellut muiden ehdokkaiden kanssa yhteisissä vaalitapahtumissa. En mainitse tässä pirkkalalaisia ehdokkaita, koska heidät tunnen liian hyvin.

Pyysin muutamia ehdokkaita, jos heidät valitaan eduskuntaan, edistämään kansalaisten osallistumisen mahdollisuuksia omissa puolueissaan. Ehdokas Esa Järvenpää (SDP) ja ehdokas Petri Rajala (Kok) olivat hyvin kiinnostuneita keskustelemaan ja kertoivat haluavansa kuulla enemmän mielipiteitä sekä valtakeskittymiä pois päätöksenteosta. Samoin teki Joni Kumlander (SDP), mutta hänet tunnen entuudestaan, joten jätän mainitsematta. Jocka Träskbäck (Kok) oli hauska, hän puhui niin paljon ja nopeasti, etten pysynyt perässä.

Töykein oli Arto Satonen (Kok), joka ei halunnut kuulla mitään. Hän kyllä aloitti kuuntelemisen, mutta kun tajusi, että olen ”Hjalliksen porukkaa”, niin ei halunnut kuulla enempää.

Sofia Vikmanin (Kok) kanssa olin samassa vaalipaneelissa, josta jäi minulle ja ainakin yhdelle kuulijallekin sama olo; hän puhuu paljon, mutta ei sano mitään. Samaisessa vaalipaneelissa loistivat Hanna Holma (Kesk) ja Heli Piirainen (Vas).

Pentti Hietasesta (KD Sit) en sano mitään, koska hän on vaan niin ihana ja se on subjektiivinen näkemys.

Olisihan minulla analyysiä Liike Nyt-ehdokkaistakin, mutta jätän seuraavaan kertaan. Huipputiimi meillä on, hauskoja kommelluksia ja uusia kaveruuksia. Jopa Yrjö Schafeitelistakin, vaikka hän onkin vaalikoneissani viimeinen ehdokkaani. Hänen kanssaan tasoitamme kansalaisdemokratiaa hyvin.