perjantai 28. syyskuuta 2018

Rakkaudella... Visio parempaan tulevaisuuteen

Tuntuu, että ymmärrän Raamatun Jeremiasta. Arka ja kokematon ihminen kuuntelee sydämensä ääntä ja joutuu tehtävään, johon itse ei koe olevansa sopiva eikä valmis. Saati ole minulle puhumisen lahjoja suotu.

Ymmärrän olotilan, kun näkee jonkun asian kirkkaasti mielessään tuntien sen oikeaksi, mutta ei saa tätä visiota viestittyä niin, että vastaanottaja ymmärtäisi sen. Osa ymmärtää ja uskoon samaan, mutta valtaosa ei tai ei ainakaan usko tarpeeksi, että tekisi muutosta toimintaansa. Kirjoitan uudesta kansanliikkeestä nimeltä Liike Nyt.

Haluaisin välttää sanaa politiikka, koska se kalskahtaa ikävältä. Kyse on siis toiminnasta, jolla edistetään kaikkien yhteisiä asioita, yhteiskuntaa, meitä. Olen ollut Vihreässä puolueessa 10 vuotta. Rakastan ja kunnioitan luontoa, kaikkea mitä siihen kuuluu; puita, muurahaisia, lintuja, kiviä, ihmisiä... Se on ollut minulla aina niin ja tullee aina olemaan. Korjaan: ihmisten kohdalla haluan rakastaa kaikkia, mutta välillä epäonnistun.

Muutos yhteiskunnassa on välttämätön.  Luotan hyvään ihmisissä ja toivon, että emme ole vielä siinä pisteessä, että tuhoamme toisemme ja planeettamme. Jostain minulla on kuitenkin käsitys, että näin tulee joskus tapahtumaan, mutta käsitykseni on toivottavasti väärä.

Sinä, joka äänestit minua Vihreän liiton jäsenenä valtuustoon, haluan esittää nöyrimmät anteeksipyyntöni, jos koet olevasi petetty. Haluaisin puhua kanssasi ja kuulla jos koet näin. Ota yhteyttä minuun. Ennen vaaleja kerron omia arvojani eivätkä ne ole muuttuneet. Tässä puolueesta lähtemisessä on kuitenkin riskinsä, joten tarvitsisin Sinun luottamustasi vielä ja pyydän Sinua liittymään Liike Nyt Pirkkala -facebook-ryhmään. Se ei sido mihinkään, mutta kun tulemme valtuustossa äänestämään esimerkiksi Kaakkois-Pirkkalan kaavan hyväksymisestä, niin yhdellä napin painalluksella pääset kertomaan kuinka minun pitäisi mielestäsi äänestää.


Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti